15.6.2025

Hypecon 2025

Kävin taas viime viikolla Hypeconissa (pitäähän sitä, kun matkaa kotoa tapahtumapaikalle menee noin puoli tuntia), missä sää suosi jälleen kerran ja tunnelma oli kohdallaan. Hypeconia järjestää Hyvinkään kaupungin nuorisotoiminta, mutta itse kuvailisin tapahtumaa nuorisotapahtuman sijaan perhetapahtumana. Ropecon toki päihittää kaikki muut tapahtumat perheellisten aikuisten ja heidän lasten huomioinnissa, mutta Hypeconkin pystyy hyvin tasapainoilemaan eri kohderyhmien välillä. Tapahtuma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se ilmaistapahtumana R-junan varrella vetää todella paljon väkeä, mutta kukaan tuttuni ei siellä juuri käy.

Kuten Ropecon taitaa tehdä, myös Hypecon laskee kävijänsä ikään kuin kahteen kertaan, eli lauantain kävijä on yksi kävijä ja sunnuntain sama kävijä taas laskettu toiseksi kävijäksi (kävijät lasketaan jakamalla rannekkeita). Kävijöitä siis kuulemma oli 12 300, mutta todellinen kävijämäärä oli ehkä noin puolet tai vähän päälle tuosta.

Hypeconilla tuntuu usein olevan tämä ongelma, että ohjelmat eivät ala aikataulussa. Pihalla jonossa seisominen on vähän hämmentävää, kun useampi ihminen ihmettelee sitten, onko ohjelma jo alkanut ja mahtuuko sinne vai ei. Tiedottaminenkaan kun ei ole Hypeconin parhaita puolia, ja perutusta ohjelmasta pääsee lukemaan tussilla kirjoitetusta lapusta (ymmärrän tämän hätäratkaisuna, mutta kunnolliset laput antaisivat enemmän sellaisen kuvan, että kaikkeen on varauduttu). Plussaa Hypecon saa kuitenkin erittäin mukavista järjestyksenvalvojista, jotka yleensä ovat vanhempia leppoisia herrasmiehiä ja joiden kanssa on helppo keskustella jonotuksen ohessa.

Tapahtumapaikassa on hyvät ja huonot puolensa. Itse pidän sitä vähän sekavana (ainakin alkuun, jos ei ole tottunut kulkemaan siellä, nyt tajuan jo paremmin), mutta tähän auttaisi myös näkyvämmät infokyltit. Myös Takomon ja Takomo BlackBoxin sijainti samalla käytävällä on vähän SOS – minä ratkaisisin tämän niin, että BlackBoxiin jonotettaisiin tilan uloskäynnin puolelta, eli sieltä hengaustilasta. Ymmärrän, että edellisen ohjelman kävijät pitäisi saada sieltä ulos, mutta tämän voisi ratkaista parantamalla aiempaa mainitsemaani aikataulutusongelmaa. Hyvinkääsalia voisi myös käyttää vielä rohkeammin show-painotteisiin ohjelmiin ainakin manzai-kilpailussa sekä AMV-kisassa (ehkä yleisöryntäystä ei odotettu?).

Tapahtumassa järjestettiin myös manzai-komediakilpailu, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Viime vuonna kilpailun järjestäjä Gen Takagi pitikin aiheesta luennon Kotae Expossa ja paljasti kunnianhimoiset suunnitelmansa Suomi-manzain suhteen. Sama luento tulikin kilpailussa pikakelauksena, kun Takagi vielä esitteli manzain idean yleisölle. Mietin, oliko tämä tarpeen, kun ohjelma muutenkin alkoi myöhässä, mutta aika riitti silti erittäin hyvin tuomariesittelyidenkin kanssa. Kilpailun formaatti oli samanlainen kuin japanilaisissa TV-ohjelmissa, ja kaikki parit olivat hyvin erilaisia (myös selvästi vaikutti, mistä päin Suomea komediapari tuli ja oliko heillä ammattikoomikon taustaa vai ei).

Usein manzaista puhutaan länsimaissa vähemmän mairittelevaan sävyyn, mutta minä tavallaan ymmärrän, miksi se on Japanissa niin suosittua: kun komedian pilkka keskittyy kahden ihmisen välillä ennakkoon sovitusti, sen katsominen on helpompaa kulttuurissa, missä yleisöön tai muuhun ulkoiseen asiaan kohdistuva pilkka (mikä on tyypillisempää stand-upissa, josta en pidä) aiheuttaa katsojissa lähinnä epämukavuutta eikä huvittuneisuutta. Itse pidän myös manzain positiivisena puolena sen tapaa viitata vahvasti oman maan kulttuuriin, minkä ymmärtäminen on minulle helpompaa kuin standup-koomikoille tyypillisemmät yksilön omiin kokemuksiin perustuvat havainnot.

Manzai-kilpailuun pääseminen oli kohdallani todella hilkulla, mutta pääsin kuin pääsin saliin ja vieläpä istumaan sille viimeiselle penkille (osa jouduttiin laittamaan lattialle istumaan, kunnes ovet lyötiin kiinni). Kilpailuun olisi tullu enemmän katsojia kuin BlackBoxin kapasiteetti riitti, joten ohjelma olisi kannattanut järjestää Hyvinkääsalissa.

Voittajapari eli turkulaiset serkukset OHO oli mielestäni lähimpänä sitä, miten itse näen manzain, ja esitys oli yksinkertainen mutta toimiva. Ilmeisesti pari oli aiemmin ollut kerran jossain normojen musiikkitapahtumassa esiintymässä, missä vastaanotto ei ollut yhtä lämmintä, joten onneksi pääsivät nyt onnistuneempaan kokemukseen. Kisassa oli myös pari oikeaa stand-upeissa esiintyvää ns. ammattilaisparia, mutta huomasin itse nauraneeni näille vähemmän. Pohjanmaalaisessa parissa (Potenssiin^2) oli hyvää energiaa… Kisa myös huomioitiin Japanissa asti Xitterissä.

Saa nähdä, jatkuuko manzai-kilpailu televisioituun SMK-kilpailuun, kuten Takagi haaveilee. Itse luovuin koomikon urasta vuonna 2000, kun tein kaverini kanssa patalapuilla komediarutiinia luokan perjantaisissa esityshetkissä. Käytännössä show oli vain tyhmien onlinereiden keksimistä improvisoiden, mutta se oli todella suosittu. Tulin kuitenkin nopeasti alas supertähden maailmasta, kun osallistuimme samalla formaatilla koulun kykykilpailuun ja mikään siinä ei toiminutkaan samalla tavalla. Tämän jälkeen julkaisimme patalappukaverusten eron, koska tiedostin jo silloin, ettei minkään komediasarjan tulisi jatkua ikuisesti...

En tiedä, kumpi on kunnianhimoisempaa: manzai-kulttuurin tuominen Suomeen vai Praedorin promoaminen kouluikäisiin vetoavassa tapahtumassa vuonna 2025. Luulen, että Praedorin tulisi vähän modernisoitua, jos haluaa tässä onnistua. Siitä en ole varma, onko roolipeliskene tähän valmis. :D Kaikesta huolimatta pisteet roolipelaajille siitä, että jaksavat yrittää jatkaa kulttuuriperinnettä tuomalla sitä nuorempien tapahtumiin.

Cosplay-kilpailuun en saanut lippua, ja Youtube-animaattori Siiliksen ohjelma valitettavasti peruuntui. Pystyin kuitenkin taas käymään siinä samassa kivassa ravintolassa kuin viime vuonna. Ruoka oli taas hyvää ja ravintolassa sai olla käytännössä yksin, vaikka onkin käytännössä tapahtumapaikassa kiinni.

Tällä kertaa Hypeconissa oli myös pihalla riittämiin aurinkotuoleja, joihin mahtui hyvin istumaan. Joku paikallinen kuppila pyöritti siinä jonkinlaista terassia (ilman alkoholimyyntiä), mutta heitä ei haitannut kävijöiden omien eväiden vetäminen siinä. Taas kerran paikalta olisi ollut mahdollisuus ostaa grilliruokaa, mutta tapahtumapaikka on aivan ostoskeskuksen vieressä, joten kovin pitkälle ei olisi tarvittaessa tarvinnut lähteä.

Lauantaina varsinainen pääohjelmani oli vasta illalla Undertale-musikaalin merkeissä, ja se oli kyllä jäämisen arvoinen: musikaali oli todella hyvä! Kyseessähän on kahdeksan vuotta sitten alkanut faniprojekti, ja oli mahtavaa päästä todistamaan sen valmistuminen näin livenä. En tiennyt Undertalesta kovin syvällisesti mitään perusideaa ja Sansia lukuunottamatta, ja tästä huolimatta pysyin hyvin mukana. Kaikki näyttelijät vetivät roolinsa nappiin ja sovituksen Toby Foxin kappaleista toimivat hyvin. Toivottavasti fanimusikaaleja tehdään vielä tulevaisuudessa, ja ehkä itsekin menen joskus mukaan. En valitettavasti ole nähnyt kaikkia fanimusikaaleja Suomessa, mutta Undertalen lisäksi molemmat Digimon-musikaalit ainakin.

Undertale-hype meni itseltäni vähän ohi aikanaan, mutta musikaalin innoittamana tutustuin peliin ja totesin sen olevan erittäin hyvä ja sisältävän sellaisia elementtejä, joista pidän fiktiossa sekä videopeleissä. Myös Toby Foxin uudempi teos Deltarune on tällä hetkellä kokeilussa.

Sunnuntaina kävin katsomassa vain yhtä ohjelmaa eli Idolfestia (ja kiersin toki Helloconin myyjäisten tarjonnan läpi), johon toki vierähtikin tovi. Esitykset olivat kivoja, mutta äänentoistossa tuntui olevan jotain outoa. Hiljaisempikin volyymi olisi tähän ohjelmanumeroon riittänyt, kun musiikki oli jo niin kovalla, että äänenlaatu kärsi siitä. Itselleni tämä suomalainen tanssi-idolikulttuuri on myös hieman hämmentävä, kun suurin osa yleisöstä ja faneista tuntuu olevan nuoria tyttöjä eikä aikuisia miehiä. Mietin hieman, kuuluisiko minun fanittaa niitä esiintyjiä, vai esitettäviä hahmoja (esitykset olivat joko Love Livestä tai Project Sekaista). Ehkä hahmon kautta esiintyminen ainakin ehkäisee potentiaalisia parasosiaalisten suhteiden muodostumista tässä kulttuurissa.

Toinen sunnuntain ohjelmanumero oli käydä taas Arkikultaa-kulttuurikahvilassa syömässä taivaallista vohvelia. Nyt muut asiakkaat söivät pihalla, joten pystyin kuvaamaan kahvilaa enemmän (yläkertaan en uskaltanut mennä, vaikka nyt olisi saanut).

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut, ja täytyy sanoa tapahtuman tarjoavan erittäin paljon sisältöä maksuttomuudesta huolimatta. Kunniavieraita ei toki tubettajien lisäksi ole (ja ne ehkä kohderyhmää kiinnostavatkin eniten), mutta on vaikeaa valittaa tapahtumassa, jossa pääsee katsomaan musikaalia, komediakilpailua ja useita tanssiesitykiä muun ohjelman ohella ilmaiseksi.

Desucon 2025

Toisena tapahtumana oli tänä viikonloppuna järjestetty Desucon, jonne minun ei pitänyt aluksi mennäkään (unohdin jälleen lipunmyynnin, enkä jaksa tai muista enää olla vahtimassa sekunnissa meneviä lippuja), mutta tapahtumaviikolla lippuja myytiin niin paljon halvalla pois, että kävin lopulta perjantaina ja lauantaina paikalla. Hotellia minulla ei ollut, koska sunnuntaina en toisen menon vuoksi pääsisi kuitenkaan ja Lahdessa muutenkin oli päällekkäin joku Persucon, jonka kävijät valtasivat hotellit aikapäiviä sitten.

Loppujen lopuksi jouduin toteamaan, että en varsinaisesti olisi menettänyt paljoakaan, jos en olisi mennyt (paitsi toki kunniavieraan, jonka haastattelua ja piirtämistä oli mielenkiintoista seurata). En kokenut kuuluvani tapahtumaan, ja huonot puolet jäivät vaivaamaan hyvien edeltä. Suurin muuttuja on varmastikin minä itse ja tarpeiden muuttuminen. Enhän minä olisi 10 vuotta sitten voinut edes kuvitella sitäkään, että löytäisin itseni tulevaisuudessa Ropeconista harjoittelemassa historiallisia tansseja.

Isona ikävänä asiana oli uupumus, joka oli läsnä lähes jatkuvasti. En nyt varsinaisesti sanoisi, että kyse on mistään unenpuutteestakaan, koska nukuin ihan hyvin ja olen pystynyt vetämään koneen äärellä 12-tuntisia työpäiviä tuntematta samanlaista väsymystä. Sen nyt vain huomaa itsessään yhä vahvemin, miten jatkuva hälinä ja ärsykkeet vaikuttavat omaan olotilaan. Ihmisiä on jatkuvasti sumpussa kaikkialla, ahtailla käytävillä on joko jonkun tiellä tai toisinpäin, ilmanvaihto on etenkin pienemmissä saleissa huono (tämän olisi voinut korjata ainakin jotenkin avaamalla sen Kuusen sivuoven ohjelmien välissä, kuten joskus on tehtykin) ja Metsähalliin paistaa suoraan aurinko tietyssä vaiheessa päivää (mikä tietty on esteettinen, mutta ei tunnu kovinkaan mukavalta pidemmän päälle).

En myöskään yritä enää pakota itseäni tottumaan tällaisiin asioihin – tiedän, etten voi, aivojeni säätely toimii nyt vain niin, että tietyn pisteen jälkeen melttari tai jonkinlainen dissosisaatio on todennäköinen. Desuconissa ei ikävä kyllä vain ole kävijöille hirveästi mitään pakopaikkoja, missä voisi latautua hetken. Hiljainen huone toki on, mutta siellä on ne samat ikävältä tuntuvat penkit ja huono ilmanvaihto, joten se ei palvele niin hyvin. Muissa tapahtumissa on ollut mahdollisuus ihan lojuta Fatboyssa ja pelata pelikonsolia, tai vaikka piirtää sivummalla. Nyt, kun minulla ei ollut pääsyä Greeniin (jossa toki myös samalla tavalla voi olla vaikea saada omaa tilaa, kun kaikki eivät osaa käyttäytyä) eikä hotelliinkaan, oli iltapäivä jokseenkin tuskainen. Löysin itseni lopulta sataman kahvilasta, jossa sain hetken rentoutua tyhjässä ruokasalissa.

Nämä eivät kuitenkaan ole varsinaisesti asioita, jotka olisivat tapahtumassa jotenkin uusia. En vain itse jaksa enää sietää niitä samalla tavalla kuin nuorempana (toki muistan angstanneeni samoista asioista joskus kymmenisen vuotta sitten, kun henkilökohtainen kokemus tapahtumasta oli vähän samanlainen), vähän kuin en enää jaksaisi yöpyä Lahden Forenomissa. Ehkä suurin muutos on, että joihinkin luentoihin olisi pitänyt jonottaa 20 minuuttia etuajassa, että ylipäätään pääsisi sisään (ennen näin tehtiin, jos vain halusi varmistaa paikkansa eturivissä oman oshinsa luennolla, ja silloinkaan se ei varsinaisesti olisi ollut tarpeen). Itseäni ei enää hirveästi nappaa tällainen, etenkin kun huonon ilmanvaihdon, uupumisen ja erinäisten aivokapasiteettiin liittyvien ongelmien takia keskittyminen luentoihin on muutenkin hankalaa. Mielestäni ohjelmiin voisi ihan suosiolla kokeilla Konstin kaltaista arvonta- ja varausmenetelmää, jotta kävijöiden aikaa ei menisi turhaan jonottamiseen.

Katsomani luennot sinällään olivat hyviä, mutta eivät varsinaisesti sellaisia, mistä olisin oivaltanut tai oppinut itse jotain uutta. Itseäni ei hirveästi kiinnosta viime vuosina kovasti trendanneet luennot, joissa luennoitsija kertoo jotain omasta ammatistaan ja peilaa sitä animeen tai mangaan (en koe sen antavan harrastukseeni mitään uutta tai oivaltavaa, koska no, se ei varsinaisesti liity siihen fiktioon tai sen kulttuuriperimään oikein mitenkään), mutta nämä vaikuttivat jonojen perusteella olevan hyvin suosittuja ohjelmia. Ja niitä jonojahan oli… Ja oli… Ja oli. Ihmismassaa katosi hetkeksi cosplay-kilpailun ajaksi sekä sitten, kun porukka alkoi valvomaan kohti iltabileitä.

Hyvä kokemukset tulivat kahden kaverin näkemisestä sekä parista kohtaamisesta arcade- ja rytmipelien parissa, koska kaksinpeli randomin ihmisen kanssa on sellaista yhteistekemistä, missä sosiaalinen kömpelyyteni ei ole haitaksi. Aloitin jossain vaiheessa silloin tällöin perjantaisin Sugoissa käymisen irrottautuakseni säälittävästä salaryman-elämästäni, vaikka se onkin soolona välillä vähän surullista, joten nyt pääsin pelaamaan ensimmäistä kertaa Taiko no Tatsujinia kaksinpelinä.

Koen kuitenkin conikulttuurin myös muuttuneen niin, etteivät tuntemattomat enää bondaa samalla tavalla keskenään spontaanisti. Tämä korostuu etenkin silloin, kun käy roolipelitapahtumissa, koska niissä tuollainen kulttuuri on vielä yleistä (tai sitten ihmiset vain pitävät Crowleysta, ja kukapa ei pitäisi). Tämä tuntuu oudolta etenkin silloin, kun ihmisiä on kuitenkin jatkuvasti ympärillä. Keskustelupiirit ovat mielestäni huonosti toimiva ohjelmaformaatti, kunnon miitit toimivat paremmin.

Ikävät puolet myös korostuvat pelkkänä kävijänä, kun esimerkiksi ravinnon saaminen on oma stressiä aiheuttava ohjelmanumeronsa. Tiedän, että ihmiset jauhavat aina niistä Lastun lihapullista, mutta inhoan lihapullia ja olen syönyt niitä vain maksuttoman vänkärilounaan vuoksi. Ja Lastussa lounasaikaan syöminen on muutenkin kaukana rentouttavasta. Kesällä sentään pääsee satamaan ruokailemaan.

Kuulostaako valittamiselta? No, sitähän se on. Missään tapahtumassa ei ole pakko väkisin käydä ulisemassa, ja kävin nyt toteamassa, etten ainakaan pelkkänä kävijänä viihdy Desuconissa enää kovinkaan hyvin. Desutalks jatkutkoot omana perinteenäni, koska siinä on tavallaan jäljellä ne kivat osuudet tapahtumasta ja on ylipäätään saavutettavampi kokemus. Mielestäni se kertoo jotain, että viime vuoden Talksissa olisi maksuttomuudesta huolimatta paikkoja riittänyt vaikka kuinka. Nyt taas Desuconissa itse tapahtuman lippuja myytiin Discordin Piirissä reilusti alle myyntihinnan, kun taas iltabilelipuille olisi selvästi ollut enemmän kysyntää kuin tarjontaa (Jodelissa ei muuta sisältöä ollutkaan).

Kuitenkin somen perusteella ihmiset ovat taas pitäneet tapahtumasta, joten vika lienee löytyvän peilistä. Minulle tapahtuman lipun hinta ja muut kulut (taksilla suhaaminen yksin asemalta Sibeliustalolle syö jo parikymppiä) ovat liikaa verrattuna siihen, mitä siitä saa vastineeksi. On siis ehkä ihan järkevää kyynistymisen sijaan myöntää itselleen, että ei kuulu parikymppisten biletapahtuman kohderyhmään. Kävijät eivät tapahtumasta ole tulossa kuitenkaan loppumaan.