13.2.2024

Tässä postauksessa käyn läpi, miten ulkomaalaista piirrettyä voidaan kääntää Japanissa – useinhan puhutaan vain siitä, miten japanilaisia sarjoja käännetään englanniksi tai suomeksi. Tarkoituksenani on jatkaa kirjoittamista South Parkista ja siihen liittyvästä kulttuurinvaihdoksesta jatkossakin, koska pidän sarjasta.

Innostuin katsomaan South Parkia japanidubilla kauan sitten videostriimipalvelu Niconicossa, koska halusin kuulla hahmojen japanilaiset äänet. Totesin tämän olevan kiva tapa yrittää myös hieman oppia japania. Toisin kuin YouTubessa, Niconicossa kommentit tulevat suoraan videon päälle juuri siinä kohtaa milloin kommentti on lähetetty, joten tällä tavalla voi oppia lukemaan hieman sanojakin. Tämä ei ehkä ole kovinkaan tehokas tapa opiskella kieltä, mutta se on mielestäni viihdyttävää ja olen huono opiskelemaan yhtään mitään tavoitteellisesti.

Sekä dubattuja että subattuja jaksoja Nicovideosta löytyvät tagilla ヤマシタパーク (Yamashita Paaku), mikä ymmärretään South Parkina Inmu-nettikulttuurissa. Kyse on nettihuumorista, joka pyörii homopornovideoiden ympärillä. Tätä alakulttuuria on vaikea lähteä selittämään auki lyhyesti, eikä minun onneksi tarvitsekaan, koska aiheesta on tehty kokonainen luento Desuconissa ja lisäksi akateemista tekstiäkin. Joka tapauksessa, South Parkin huumori vetoaa tällaiseen porukkaan, ja ehkä sarjan homoseksuaalinen sisältö siihen sopiikin...

Ei ole mitenkään epätavallista, että muualla maailmassa menestyvät jutut ovat Japanissa täysin tuntemattomia tai muuten epäsuosittuja. Pelkkä markkinoinnin puute tähän ei vaikuta, koska esimerkiksi Microsoft yrittää edelleen saada Xboxia Japanin markkinoille huonoin tuloksin. South Parkin Japaniin tuonut tuottaja Kayo Washio on todennut, että Amerikassa jo klassikkoasemaan päässyt Shrek ei koskaan erityisemmin menestynyt Japanissa, koska hahmodesignit olivat liian rumia. South Park ei ole erityisen kaunis sarja, mutta hahmot ovat silti pyöreitä ja söpöjä, mikä vetosi japanilaisiin paremmin. Sarjan erittäin pelkistetty ulkonäkö tekee siitä myös helpon katsoa, vaikka oma kulttuuritausta olisi erilainen.

South Park ei silti ole koskaan ollut Japanissa mikään mainstreamin tietoisuudessa oleva sarja, vaan ennemminkin osa nörttien alakulttuuria. 2000-luvulla, kun Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa kaikki tiesivät jo South Parkista, Japanissa suurin osa ei ollut koskaan kuullutkaan koko sarjasta.

Miten South Park sitten saatiin Japanin televisioon? Vastauksen juuret löytyvät sarjan toisesta tekijästä Trey Parkerista: hän opiskeli yliopistossa musiikin lisäksi japania pääaineenaan (joskin hän lensi kyseistä yliopistosta ulos, koska ei omilta elokuvaprojekteiltaan koskaan ehtinyt luennoille...) ja hänen ensimmäinen avioliittonsa oli japanilais-amerikkalaisen naisen kanssa. Hänen yliopiston aikainen kämppiksensä oli Japanista kotoisin, ja ystävyyden jatkuessa kaveri esitteli Treyn ja Mattin japanilaisen sateellitelevisio WOWOW:n tuottajalle, Kayo Washiolle.

WOWOW on satelliittikanava, jolla oli merkittävä rooli aikuisten TV-animen leviämisessä Japaniin 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa: ennen tätä aikuisille suunnattua animea tehtiin OVA-tuotantona, mutta WOWOW:lla huomattiin otakuyleisön olevan valveilla muuten kaikista epätuottavimpaan katseluaikaan. Tästä syntyi konsepti myöhään illalla ja yöllä lähetettävästi animesta, ja otakut olivat yksi WOWOW:n kohdeyleisöstä.

Satelliittikanavat tietysti keskittyvät hyvin paljon urheiluun, mutta WOWOW näytti urheilun ja animen lisäksi ulkomaalaisia sarjoja: myös esimerkiksi Sinkkuelämän kaltaisia sarjoja, joiden esittäminen yleiskanavilla olisi ollut suurempi riski. South Park oli yksi näistä sarjoista, ja WOWOW alkoi lähettämään sitä vuonna 1999. Ennen tätä South Parkilla oli pieni, englanniksi sarjaa katsonut fanikunta jo valmiiksi.

Sarjan tekstittäminen olisi ollut huono vaihtoehto: se ei ollut vieraskielisen median kohdalla kovinkaan yleistä, ja tekstityksistä olisi tullut hyvin pitkiä jaksojen suuren sanamäärän ja nopean tempon vuoksi (myös suomeksi tekstitetyistä South Parkin jaksoista jää usein paljon pois). Siksi jaksot päätettiin dubata ja käsitellä puhe nopeammaksi jälkikäteen, kuten alkuperäisenkin ääniraidan kanssa toimitaan.

Alkuperäisen version tavoin ääninäyttelijöitä on hyvin vähän ja yksi henkilö näyttelee useaa hahmoa. Dubbauksissa käytetään usein näyttelijöitä, jotka eivät tee ääninäyttelytyötä animessa, mutta South Parkissa muun muassa Kylelle ja Craigille äänensä antanut Kappei Yamaguchi on varmasti ainakin vanhemmille animeharrastajille tuttu. Cartmania ääninäyttelee Ruotsissa kasvanut viihdepersoona LiLico, jonka suoritus hahmona on erinomainen.

Käännöksestä vastannut ja muun muassa Treyn ja Mattin Team America -elokuvan kääntänyt Atsushi Kuwabara on kertonut, että aluksi WOWOW:n omien sääntöjen takia esimerkiksi sanoja kuten ”debu” (läski) ei saanut käyttää, mutta esimerkiksi ”odebu-chanin” tai ”deburinin” kaltaiset niin ikään söpömmät sanamuodot samaa tarkoittavasta asiasta saivat vihreää valoa. Hän myös ihmetteli japanilaisten tapaa puuttua syrjivään kieleen näennäisesti tällä tavalla ilman, että ymmärretään varsinaista ongelmaa syrjinnässä.

Osa käännöksistä on lokalisoitu japanilaisille ymmärrettävämpään muotoon tai käsikirjoitukseen on lisätty uusia asioita, mutta pääosin sarjan ydin on silti hyvin säilynyt mukana. Esimerkiksi South Parkin katolisen kirkon pappi Maxi käyttää Jeesuksesta yhdessä jaksossa termiä binbougami – jumala, joka tuo asuttamaansa kotiin köyhyyttä ja kurjuutta – koska tämä loukkaantuu väen lyödessä vetoa fyysisesti voimakkaamman Saatanan puolesta heidän välisessä taistelussa. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa mitään tällaiseen viittavaa ei ole (Maxi sanoo ”pitääkö hän meitä hulluna?!”), mutta se painottaa saman viestin hyvin kohdeyleisölle.

South Parkin huumori perustuu paljon sanaleikeille, mutta japanin kielessä lainasanoja voi käyttää hyödyksi: esimerkiksi jaksossa ”Jared Has Aides” koko jakson vitsinä on, että ”aides” (avustajat) ja AIDS kuulostavat hyvin samalta, eikä sanoja juurikaan voi muuttaa miksikään muuksi muuttamatta koko jakson pointtia. Dubissa käytetäänkin sanaa エイド (eido), joka tunnistetaan Japanissa vierasperäisenä avustusta tarkoittavana sanana. Suomeksi tämän kääntäminen onkin ollut vaikeampaa, ja jakson nimi oli ”Jared ja aids”.

WOWOW:n dubissa myös hahmojen puhetavat eroavat toisistaan sekä tietysti myös alkuperäisistä versioistaan, ja esimerkiksi eri minä-pronominien käyttäminen vaihtelee hahmon luonteen mukaan. Tämä on vaikuttanyt myös siihen, miten japanilaiset fanit tulkitsevat hahmoja.

Cartman käyttää itsestään melko harvoin kuultavaa oira-pronominia. Oira on murteellinen muoto oresta, ja tästä saa helposti niin sanotun maalaisjuntin kuvan: South Parkihan on niin sanottu takapajula ja Cartman omanlaisestaan neroudestaan huolimatta on hyvin tyhmä ja epäsivistynyt. Trey Parker myös käyttää Cartmanina hyvin uniikkia puhetyyliä (esimerkiksi ”school” taipuu ”skewl”), joka joidenkin mielestä kuulostaa hieman keskiläntiseltä aksentilta.

Stan ja Craig käyttävät orea, koska ovat poikia, jotka yrittävät juuri tietyssä iässä olla coolimpia kuin ovat. Kyle on kavereidensa seurassa hyvin rääväsuinen ja poikamainen, mutta ei halua suututtaa tiukkaa äitiään, joten hänelle bokun käyttäminen on luontevampaa. Tweek esitellään arkana hahmona, joka ei haluaisi muiden kiinnittävän häneen huomiota sekä menee helposti mukaan ikäviin ja stressaaviin juttuihin lähinnä ryhmäpaineen takia, joten mikään muu kuin boku ei sopisi hänelle.

Butters on hauska tapaus, koska hän on hyvin söpö, viaton ja muista pojista poikkeava hahmo, jonka muut pojat näkevät lähinnä luuserina ja nynnynä. Tästä huolimatta hän käyttää dubissa ore-pronominia, koska hänen oma käsitys itsestään on hyvin erilainen ja hän on mielestään jo ”iso poika”. Lisäksi Matt Stonen alkuperäisessä äänessä Butters puhuu hieman eteläisellä murteella söpöllä äänellään, mikä tekee hauskan kontrastin hänen persoonassaan. Tämä niin sanottu gap moe on mielestäni hyvin toteutettu japanilaisessa dubissa ja kertoo paljon hänen luonteestaan hahmouskollisella tavalla. Kun Butters vaihtaa persoonansa itse keksimäänsä Professori Kaaokseen, puhuu hän watashi-pronominilla: tämä implikoi, että tämä roolileikkihahmo on hänen mielikuvituksessaan vanhempi ja kypsempi mies.

Pip on enemmän sarjan alkupäässä esiintynyt hahmo, jota muut pojat kiusasivat ennen Buttersin kehittämistä yhdeksi päähahmoista. Hän on kotoisin Iso-Britanniasta, ja hänen brittiläinen tapa tervehtiä muita hahmoja kohteliaasti on käännetty ”gokigenyou”. Kyseessä on hyvin vanhanaikainen ja arvokas puhetapa, ja sitä saattaa kuulla animessa rikkaiden rikkaiden aristokraattityttöjen suusta. Ajoittain hän myös käyttää luokkalaisistaan ”-kun”-päätettä. Kohteliaisuuspäätteitä dubissa kuulee erittäin harvoin "senseitä" lukuunottamatta.

Vain yhdessä jaksossa esiintyvä Damien on oikeasti Saatanan poika, mutta kukaan ei kiinnitä mitään huomiota hänen tuomionpäivän monologeihinsa. Hänen puheessaan kuulee sanoja kuten ”waga” tai ”ware”, jolla ei viitata vaan itseensä vaan koko olemassaoloonsa, ja siksi sitä kuulee animessa esimerkiksi muinaisten jumalhahmojen käyttämänä. Damienin dramaattinen puhetapa dubissa myös antaa vaikutelman japanilaisessa fiktiossa esiintyvistä pimeyden enkeleistä ja muista vastaavista tapauksista, joita sittemmin on parodioitu chuunibyoun ominaisuuksina. Alkuperäisellä kimitysäänellä oli varmasti tarkoitus tuoda esiin humoristinen kontrasti (hahmo on parodia Ennustus-elokuvien Damien Thornista), mutta ehkäpä toisenlainen lähestymistapa katsottiin dubbiin sopivammaksi.

WOWOW joutui lopettamaan dubbaamiseen seitsemänteen kauteen, koska oikeuksien omistaja meni konkurssiin. Toisaalta sarjan sisältö oli riskialtista satelliittitelevisioonkin ja sen kääntäminen sekä dubbaaminen oli erittäin suuritöistä: yhden jakson äänittämiseen meni 5-6 tuntia, ja yleensä kerrallaan äänitettiin kaksi jaksoa putkeen. Tällaisen työn tekeminen sarjalle, jolla lopulta on melko pieni (vaikkakin lojaali) yleisö ja joka voi aiheuttaa mahdollisia ongelmia kanavalle, ei välttämättä olisi ollut muutenkaan kannattavaa ottaen huomioon sarjan pitkäikäisyyden. DVD:itä WOWOW:n versiosta tuli hyvin vähän ja kaikissa ei edes ole dubbausta mukana, mutta dubatut jaksot julkaistiin kuitenkin VHS:lle.

Onneksi WOWOW:n dubin VHS-, DVD- ja TV-nauhoituksia laitettiin aikanaan videostriimauspalveluihin kuten Niconicoon, ja dubbaamattomat jaksot jatkuivat fansubeina. Viimeisintä vuotta lukuunottamatta jaksot ovat saaneet olla Niconicossa pitkäänkin, koska Amerikassa tuskin oltiin edes erityisen tietoisia jaksojen levittämisestä ulkomaalaisilla sivustoilla. WOWOW myös jätti joitain harvoja jaksoja pois, kuten Hirohitosta vitsailevan Chinpokomonin. Tällaiset jaksot fanien on pitänyt katsoa netistä fanikäännöksillä.

Näillä taustoilla South Park on siis saanut tietynlaisen, otaku- ja nettikulttuuriin painottuvan yleisön Japanissa. Toki South Park oli myös Amerikassa nettikulttuurisarja jo 90-luvulla ennen internetin yleistymistä, ja 2000-luvulla sen vitseistä tuli varhaisia internet-meemejä. Trey ja Matt ovat aina olleet aikaansa edellä internetin suhteen ja onnistuivat saamaan huippudiilin jaksojen nettistriimauksien suhteen aikaa ennen kuin videostriimaus oli vielä mikään varsinainen asia.

Elokuva Bigger, Longer & Uncut oli Warner Brosin levittämä, joten se dubattiin Warner Brosin pyynnöstä kansain murteella (todennäköisesti korostamaan, että kyseessä on pieni ja sulkeutunut vuoristokaupunki keskellä ei mitään), ääninäyttelijät olivat toiselta studiolta ja rivoja vitsejä oli yritetty vähentää. Tämä aiheutti faneissa vaihtelevia reaktioita. Kun WOWOW lopetti sarjan esittämisen, dubbasi Japanin MTV hieman jaksoja, mutta tässä laatu oli surkea: paitsi että ääninäyttely ei ole yhtä hyvää kuin edellisessä dubissa, groteskimpia kohtauksia sensurointiin mustilla palloilla, blurraamalla tai kohtausten poistamisella kokonaan. Lauluja ei myöskään dubattu vaan niissä käytettiin alkuperäistä ääniraitaa.

Vuonna 2019 South Parkia alettiin näyttämään myös täkäläisessä Netflixissä, joskin vain kaudesta 15 alkaen, mutta sarka poistui sieltä jo vuonna 2022. Tätä tekstiä kirjoittaessani kaudet 15-23 ovat tarjolla WOWOW:n Paramount+:ssa ja Amazon Primessa. Näiden dubbauksista vastaa Viacom, eli sama kuin Netflixin versiossa. Tässä dubissa LiLico edelleen ääninäyttelee Cartmania, mutta muut äänet ovat aivan uusia.

Myös hahmojen puhetapa on muuttunut: esimerkiksi Craigin tapa käyttääkin bokua oren sijaan koettiin joidenkin fanien keskuudessa outona, koska tämä on aikoinaan rampannut jatkuvasti kuraattorin puheilla, näyttänyt keskisormea kaikille ja puhunut vanhemmilleen vastaan. Ääni sinällään kuitenkin kuulostaa enemmän siltä, miltä Matt hahmona kuulostaa nykyään, ja hahmon voi jaksosta riippuen toisaalta tulkita coolina ja kypsänä ikemeninä ja toisaalta lapsekkaana, söpönä ja ajattelemattomana (tällainen tulkinta on sopivampi alkupään jaksoihin). Uusi dubbi tuli kuitenkin niin myöhään, että fanit ovat joka tapauksessa jo tottuneet alkuperäisiin, englanninkielisiin ääniin.

Yleisesti fanit edelleen pitävät WOWOW:n käännöstä ja dubbia hyvin laadukkaana: se oli hyvin pienen porukan voimin toteutettu, mutta siihen oli käytetty paljon ajatusta ja aikaa ja erityisesti ääninäyttelyn ohjaus toimii erittäin hyvin. Ääninäyttelijät kertoivat studion haisevan aina hieltä äänitysten jälkeen, koska sessiot olivat niin intensiivisiä, mutta ainakin heillä oli aina hauskaa. Myös Treyllä ja Mattilla on aina hauskaa äänittäessään sarjaa yhdessä ja he vihaavat tekemisiinsä puuttuvia pukumiehiä, joten mahdollisesti tämä osa sarjan sielua on siirtynyt myös dubbaukseen.

Nykypäivänä ongelmana japanilaisten länkkäripiirrettyjen harrastajien keskuudessa on, että usein sarjoja on tarjolla vähän siellä sun täällä, eikä sarjojen kaikkia kausia välttämättä ole saatavilla yhdessä paikassa tai yhtään missään. Jos haluaa oikeasti katsoa sarjoja kunnolla, pitää opetella käyttämään VPN:ää tai ryhtyä piraatiksi. South Parkin tapauksessa sarjaa voi toki katsoa ilmaiseksi virallisilta sivuiltakin, mutta tällöin pitää osata englantia tarpeeksi hyvin. Fansubeja Niconicosta löytää kuitenkin tuoreimmistakin kausista, vaikkakin Viacom on nykyään aktiivisempi videoiden poistamisen edistämisessä.

Ihmiset pohjimmiltaan ovat hyvin samanlaisia kulttuurista ja asuinpaikasta riippumatta, ja myös Japanissa on South Parkissakin näkyviä kaduilla ääntä pitäviä nationalisteja, sensaatiohakuisia juorulehtiä ja huuhaata kaupittelevia puoskareita. South Park on ensisijaisesti komediasarja, joka käsittelee amerikkalaisen yhteiskunnan suhdetta mediaan sekä julkkispalvontaan ja näiden vuorovaikutusta keskenään, mutta ainakin ensimmäisten kausien viestejä on helppo soveltaa Yhdysvaltojen ulkopuolellakin.

Otakukulttuurille on ominaista myös omasta kiinnostuksenkohteesta tiedon kerääminen ja asioihin perehtyminen kunnolla, eivätkä amerikkalaiset tunnu aina itsekään tajuavan sarjan viestejä niin hyvin. Mikään ei estä opettelemasta toisesta kulttuurista jotain uutta, ja tämän vuoksihan meilläkin on tapahtumia, joissa perehdytään japanilaiseen kulttuuriin anime- ja mangainnostuksen takia.

Koska sarjan japanilaiset fanit ovat pääasiassa fujosheja, on myös fanikulttuuri erilainen verrattuna perinteisesti miellettyihin South Parkin faneihin länsimaissa. Seuraavassa postauksessa käsittelen enemmän tätä puolta ja mitä se taas on antanut sarjalle takaisin. Siihen asti: Muushi mushi, otsukaresamadeshita (screw you guys, I’m going home)!